Lapsille ja nuorille apua ajoissa

Share |

Lauantai 20.10.2012 klo 9:21 - Raija Kallioinen


Nuorten yhteiskuntatakuu astuu voimaan ensi vuoden alussa. Sen myötä jokaiselle nuorelle on tarjottava työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka. Tervetuloa tällainen takuu!

Nuorten syrjäytyminen alkaa kuitenkin kauan ennen aikuisten maailmaan astumista – usein jo peruskoulusta tai kotoa.

On kuultu karmeita kuvauksia, miten käytöshäiriöiset ja väkivaltaiset lapset terrorisoivat päivittäistä koulutyötä. Opettajat viestittävät, että isossa ryhmässä ei riitä aikaa ja huomiota lapselle, jonka pitäisi saada ohjausta kädestä pitäen. Pienryhmiä on vähennetty säästösyistä ja lapsia on sijoitettu isoihin luokkiin ilman lisäresursseja. Opettajalla ovat keinot vähissä, kun luokkaan tulee kaiken huomion vaativa lapsi, joilla on ongelmia oppimisessa tai joka lyö, pure tai käy käsiksi – pahimmillaan asein.

Keravalla erityisoppilaiden integrointia isoihin luokkiin on tehty maltillisemmin, minkä linjan toivon tulevalla valtuustokaudella jatkuvan. Järkyttäviä tapahtumia on silti meidänkin kouluissamme tapahtunut, emmekä voi ummistaa silmiämme vastuultamme.

Oikeaa tasa-arvoa ei ole, että lapset tasapäistetään samalle viivalle, vaan se, että kunkin erilaisuus tunnistetaan ja lasta tuetaan hänen lähtökohdistaan. Yhdelle lapselle riittävä apu on tukiopetus, toinen vaatii pienen ryhmän jossa saa henkilökohtaista apua, kolmannen paikka ei ole koulussa lainkaan vaan psykiatrisessa kuntoutuksessa.

Integrointi isompiin luokkiin voi toimia vain lasten erilaisuus tunnistaen. On annettava varhaista tukea oppimisvaikeuksiin, voimavaroja kouluterveydenhuoltoon ja psykiatrista hoitoa sitä tarvitseville lapsille ja nuorille.

Kouluissa on oltava oikeus työrauhaan niin oppilailla kuin opettajilla. Tukea tarvitsevalla lapsella on oltava oikeus apuun.

Myös perheiden tukemiseen tarvitaan tehokkaampia ponnistuksia. Tilapäisen kotiavun tarjoaminen on keinoista pehmeimpiä. Päihdeongelmaisille, uupuneille tai kasvatustehtävässään tukea tarvitseville vanhemmille on löydettävä osuvammat auttamisen keinot.

Todellinen lasten ja nuorten yhteiskuntatakuu toteutuu vain jos toimitaan ajoissa ennen kuin lapsi tipahtaa reunan yli. Tämä ratkaisee, saammeko yhteiskuntaamme vahvuutensa löytäneen, omanarvontuntoisen, kukoistavan ihmisen ja maailmaa rakentavan, työhön kykenevän kansalaisen.

Raija Kallioinen

(Kirjoitus julkaistu Keski-Uusimaassa 22.10.2012)

Avainsanat: nuorten yhteiskuntatakuu, varhainen tuki, erityisen tuen tarve


Kommentit

20.10.2012 9:41  Päivi

Hyvä, Raija! :)


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini