Kuntavaalien kampanjointia vuonna 2021

Heipä hei! Tässä korona-ajan ehdokkaita turvavälein ja maskeissa, kohdaten toisiamme ulkoilun merkeissä.

Ehdokkaitamme keskusurheilukentän jäällä.

Kuntavaalien kampanjointia 2017

Ehdokkaana Keravan kuntavaaleissa, Raija Kallioinen, numero 132.

Huolenpitoa - huomennakin. Tähän ylisukupolviseen vastuullisuuden teemaan istui loistavasti äidin ja tyttären, Raija ja Inna Kallioisen yhteinen kampanjointi.

Kumpi Kallioinen? Äidin ja tyttären hienolla yhteispelillä luukutimme esitteitämme aika moneen kaupunginosaan. Kiitos Jaakkolan jakeluista Taneli ja Teea!

Naisenergiaa Keravan Keskustan teltalla viimeisenä kampanjapäivänä. Kuvassa Pirkko Salonen, Eeva Karvinen, Aila Lehtinen, Natalia Kilpeläinen, Heidi Hämäläinen, Pia Pulkkinen ja Inna Kallioinen. Kameran takana minä.

Ehdokasjoukkueemme jakeli 8.000 yhteisesitettä ympäri kaupunkia. Tässä olen viimeisenä jakeluiltana jo ihan urakan loppusuoralla.

Varavaltuutetut Raija ja Eeva kampanjoimassa hyvässä yhteishengessä.

Eevan kanssa olemme Keskustan Keravan kantavia voimia. Minä toimin puheenjohtajana. Eeva on yhdistyksemme sihteeri ja edustajamme Keskustan Uudenmaan piirin hallituksessa. Molemmat olemme varavaltuutettuja. Eeva toimii kaupunkitekniikan johtokunnassa, minä puolestani Nikkarinkruunu Oy:n hallituksessa ja vapaa-ajan lautakunnan varajäsenenä.

Meillä on listallamme monta sitoutumatonta ehdokasta, jotka yhtyvät Keskustan tavoitteisiin. Tässä eturivissä kuitenkin joukko Keskustan jäseniin lukeutuvia ehdokkaita: Vaito Niinisalo, Eeva Karvinen, Natalia Kilpeläinen, Raija Kallioinen ja Pekka Pekkala. Kuva: Jorma Kilpeläinen. Huom! päässäni oleva itse neulottu Pussyhat!!!

Kuntavaalit toteutettiin nyt ensi kertaa kevätaikaan, mutta talvinen sää piti otettaan useimpina kampanjapäivinä. Toppatakista ei tohtinut luopua.

Kerrankin saatiin ehdokkaita yhteiskuvaan näin monta yhdellä kertaa, kun innokas porukkamme parveilee juttusilla ihmisten kanssa siellä ja täällä. Kuva Pentti Huotari.

Kohti kuntavaaleja Keravalla 2017



Raija Kallioinen, Keskusta, Kerava


KERAVALAISIA KEPURISTEILYLLÄ 4.-5.2.2017


kuntavaalien ehdokkaat Olavi Taipale, Raija Kallioinen, Eeva Karvinen ja Natalia Kilpeläinen, takanamme Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. (Kuva Inna Kallioinen.)


Natalia Kilpeläinen, Raija Kallioinen, Olavi Taipale, Matti Vanhanen ja Eeva Karvinen.



"Keravan Kolme Kovaa" Karvinen, Kilpeläinen ja Kallioinen kepuristeilyllä 4.2.2017.



Kepuristelylle osallistui Keravalta niin kokeneita konkareita kuin uusia ehdokkaita. Pöydän ääressä Eeva Karvinen, Natalia Kilpeläinen, Raija Kallioinen, Paavo Kainulainen ja Vaito Niinisalo. (Kuva Inna Kallioinen.)



Kepuristeilyn loppuhuipennus oli puheenjohtaja Juha Sipilän hengennostatuspuhe. "Huolenpitoa - huomennakin" on Keskustan vaalislogan kuntavaaleissa 2017.




KUVAMUISTOJA TAKAVUOSILTA

kertsikas_aurinkomaki_rajattu_small.jpg

"Kertsikäs - keravalainen kevytlapanen". Tällä osallistuin Kerava-aiheiseen lapaskilpailuun :). Matalan kynnyksen käsityö, jollaisen osaa tehdä kuka vaan. Mallistoon kuluu Kertsikäs Aurinkomäki, Kertsikäs Sinkka ja Pikkukertsikäs. Tässä tuoteperheen esite. - Lapaskilpailun kaikki työt ovat esillä Galleria Allissa.

Keskustan suuri lypsykisa Liiku ja harrasta -tapahtumassa Keravalla 24.8.2013

Mitäpä ei kunnon keskustalainen tekisi järjestönsä hyväksi! Haastoimme kansalaisten gallupsuosikit lypsykilpailuun Keravan liikunta- ja harrastusväen katutapahtumaan: hallituspuolueista kokoomuksen ja demarit, oppositiosta perussuomalaiset ja tietysti keskustan oman joukkueen. Voitto tuli kirkkaasti Apiloiden joukkueelle! Lisää tästä paikallisyhdistyksen tiedotteessa.

karjakko_raija.jpg

Päiväni karjakkona! Hieno kisakokemus suorituksiinsa huolella valmistautuneiden joukkueiden, juontaja Antti Kaikkosen sekä Mansikki-lehmän kera. Kiitos keravalaiselle kisayleisölle kaduntäydeltä tulleesta kannustuksesta!

lehma_antti.jpg

Kisamme "Mansikki" oli ihka elävä, hyväkäytöksinen ja tuottoisa. Ketään se ei edes potkaissut, mistä pitivät huolen valmentajat Hanna Toiviainen ja Kyösti Haukipuro.

lehma_eeva.jpg

Eeva Karvinen, kylän paras lypsäjätär, hoiti naisten kierroksella keskustalle hyvät pohjat. Dramatiikkaakin saatiin, kun suorituksen päättyessä maitoa läikähti katuun. Mutta ämpäri pysyi Eevan varmoissa hyppysissä eikä keikahtanut kumoon.

lehma_vaito.jpg

Vaito Niinisalo hoiti ankkuriosuuden varmoin ottein ja toi keskustan joukkueelle kirkkaasti ykkössijan! Tarkkailukarjakkona vakuutan, että Vaiton suoritus oli silmämääräisesti paras henkilökohtainen tulos. Huomaa myös Mansikin viehkot helmat ja sorjat nilkat!

tuloskuva.jpg

1. Keskustan Apilat. 2. Perussuomalaisten Ässät. 3. Kokoomuksen Kaunokit. 4. Demareiden Ruusut. Luomu-gallup noudattelee kovin tarkasti virallisia suosiokäyriä!

tytot2.jpg

Parhaat tyylipisteet kuuluvat eturivin kilpasisarille, Ässien Tarja Tuomelle ja Ruusujen Päivi Wilenille. Nämä lypsäjättäret panostivat tyylitajuiseen suoritukseen. Huomaa erityisesti oksat kärpästen hätistämiseen sekä Tarjan kutrit ja Päivin tuohivarustelu. Takarivissä Eeva tsemppaa kilpakumppaneitaan reilussa urheiluhengessä.



KUVIA KUNTAVAALEISTA 2012

Keravan keskustaväellä on hyvä yhteishenki vaalityössä. Tällä sivulla on kuvia kuntavaalien 2012 tapahtumista. Monta hyvää ehdokasta - toivottavasti joku juuri sinulle sopiva! Yksi ehdokkaista olen minä, Raija Kallioinen. Ehdokasnumeroni on 9.

Tässä linkki vaalijulisteeseen. Tässä linkki Raijan esitteeseen.

... ja vaalien jälkeen: Varavaltuutetut Raija ja Eeva kiittivät äänestäjiään lehti-ilmoituksella.

Helppo hymyillä! Vaalipäivän aatto, ja kaikki voitava on tehty. Lämpöä ja lujuutta!

1_voittoakohtiraija_vaaka2_small.jpg

Puolueitten välisiin leikkimielisiin lauantaikisoihin osallistuimme tällä kertaa Keskustan joukkueena Helka, Eeva ja minä. Lajina oli lankakeräviesti, ja sehän jos mikä oli meidän vahva lajimme.

2_viestijoukkue_small.jpg

Kymmenet kaupunkilaiset poikkesivat syksyn mittaan vaaliteltallemme kutomaan terveisiään kaulaliinaan, joka neulottiin kaupunginjohtaja Petri Härköselle. Kaulaliina luovutettiin vaalipäivän aattona - tässä kerromme mielipideneulojien terveisiä kyläpäällikölle.

3_27102012270_luov_small.jpg

Kaupunginjohtaja Petri Härkönen ottaa vastaan Keskustan teltalla neulotun kaulahuivin, johon kymmenet kaupunkilaiset kutoivat terveisiään.

4_27102012274_petri_small.jpg

Aurinkoinen pakkassää piristi viimeistä vaalitelttailua. Tuoreiden gallupien noususuunta Keskustalle antaa toiveikkaan mielialan. Keravalaiset äänestäjät, huomenna on mahdollisuus antaa tuki jollekulle listamme seitsemästätoista ehdokkaasta!

5_ryhma_small_27102012.jpg

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän lämpimässä rutistuksessa vaalistudiossa Vesterisen Eeva ja minä.

juhasipila_eva_raija.jpg

YLE1:n vaalikeskustelun Loppukiri 25.10.2012. Saimme paikat yleisöpenkkien eturivistä. Vasemmalla Eeva Vesterinen, entinen Keravan Keskustan paikallisosaston puheenjohtaja, nyt ehdokkaana Vihdissä. Oikealla minä, joka jatkan paikallisosastomme vetovastuuta varapuheenjohtajan paikalla.

eeva_ja_raija_small.jpg

Kansanedustaja Paula Lehtomäki vieraili Keskustan teltalla. Keskustelimme kouluasioista. Paula kertoi kuulleensa viestejä ongelmatilanteista, kun erityistä tukea tarvitsevat oppilaat on siirretty isoihin luokkiin ilman tarvittavia tukitoimia. Keravalla integrointia ei onneksi ole tehty hätiköiden. Erityisen tuen antamisesta sitä tarvitseville on pidettävä meillä kiinni - se turvaa kaikkien koulurauhan!

paula_lehtomaki_small2_wp_000392.jpg

Tulkoon syys, mutta tänään oli paikka auringossa!

raijaauringossa.jpg

Meillä on joukkueeessamme 17 ehdokasta, mutta kaikki niin aikaansaavia ja talkoohenkisiä, että tuntuu kuin olisi tuplamäärä. Kuvassa Vaito, Marjatta, Jaana, Raija, Pertti, Teemu, Pia, Matti ja Kyösti.

ryhmakuva06102012.jpg

Nyt on satsattu laatuun - aika hienot esitteet meillä! Vastuullisuutta, rohkeutta, itsenäisyyttä, suvaitsevaisuutta, lämpöä, lujuutta... on ehdokkaissamme.

esitepoyta.jpg

Pia Pulkkinen (nro 19), Eeva Karvinen (nro 10) ja Raija Kallioinen (nro 9) tuovat virkeää virtaa keravalaiseen vaalityöhön. Olemme valmiit tosimielellä tarttumaan toimeen!

trio_29092012162.jpg

Keskustan teltalla neulotaan porukalla vihreää kaulahuivia lämmikkeeksi kaupunginjohtaja Petri Härköselle. Oikeaa ja nurjaa, kiitoksia, moitteita ja ideoita kutoutuu noihin silmukoihin. Kaupunkilaisten viesteiksi on punoutunut asiaa omaishoitajista, virheralueista, uimahallista...

neulontaa_small_9092012160.jpg

Keskustan Uudenmaan piirin puheenjohtaja Eero Lankia antaa sparrausta vaalityöhön.

eerolankia_rk_net.jpg

Ehdokkaat Raija Kallioinen, Helka Kurki ja Eeva Karvinen Keravan asemalla MetropoliJunan vastaanottajaisissa.

tytot.jpg

MetropoliJuna toi Keravalle valtakunnan päättäjät. Meillä paikallisvaikuttajilla oli oma mökkien rivistö. Tässä talkoolaisina minä, Kyösti Haukipuro ja Eeva Karvinen.metropolijuna.jpg

Keskustan ehdokasporukkaa Sirkusmarkkinoilla. Takarivissä pojat Jyrki Virtanen, Kyösti Haukipuro ja Vaito Niinisalo, etualalla tytöt Marjatta Partanen, Helka Kurki, Raija Kallioinen ja Jaana Lääti. ryhmakuva_pieni.jpg

Sirkusmarkkinoilla ehdokkaat ja kaupunkilaiset juttusilla. porukka.jpg

Osastomme puheenjohtaja, valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Kyösti Haukipuro vetää reippaasti vaalikampanjaamme, ja minullakin on hyvä mieli.kyostijaraija.jpg

Jaana Lääti, Marjatta Partanen ja aina niin kekseliäästi pulmatilanteet ratkaiseva Jyrki Virtanen järjestävät vaalitelttaa. Kaikki he ovat ehdokkaitamme, Jyrki myös kaupunginvaltuutettu.jaanamarjattajyrki.jpg

Ehdokkaat Helka Kurki ja Marjatta Partanen ilmapallotehtailijoina.

helkamarjatta.jpg

Kotimaista marjamehua Sipoosta, siskoni keittämää. Kyösti jakaa vaalitavoitteita markkinaväelle.

mehua.jpg